Hae sivuilta

Pikameikki sisäoville

Oviin saat helposti aivan uuden ilmeen monella tavalla. Tylsät perusovet voit meikata peiliovien kaltaisiksi koristelistoilla ja maalilla, tapetilla tai paneelilla.

180x124_monta_trak_4.jpg

Valmiiksi maalatut tai lakatut listat ja paneelit kiinnitetään liimalla. Lisäksi voi käyttää pieniä kannattomia nauloja.

 Listat pystyt tekemään edullisesti itse yläjyrsimellä ja muototerillä. Tavalliset sileät väliovet muuttuvat kuin taikaiskusta, kun niihin kiinnittää koristelistojen muodostamat peilit. Jos oven pinta vaatii kunnostusta, se hiotaan kevyesti, kolot täytetään tasoitteella ja maalataan. Sopivat tuotteet kannattaa kysellä maalimyyjältä.

Vaatekomeroiden ovissa voi antaa mielikuvituksen lentää. Listojen rajaamiin keskiosiin saa elävyyttä tapetilla tai reunaosilta poikkeavalla värisävyllä.  Listat kiinnitetään vasta tapetoinnin tai maalaamisen jälkeen. Myös sopivan mittaisiksi katkaistut listat maalataan ennen kiinnittämistä.

Keittiö näyttää lähes uudelta, kun kaappien ovet on meikattu. Listojen sijasta ovia voi ehostaa esimerkiksi paneloimalla keskiosat. Samalla kenties vaihdetaan uudet vetimet. Myös työtasojen uusiminen saa ihmeitä aikaan.

100x130_meikki_oviin.jpg

 

 

Sileään laakaoveen sommitellaan peilit oman maun mukaan. Oven värisillä listoilla syntyy hillitty kokonaisuus. Räväkkyyttä haluava voi maalata listat ja peilien keskiosat voimakkailla väreillä. Oviin voi myös maalata listamaiset kuviot. Rajauksissa käytetään maalarinteippiä.

 

 

 



 

 

 

 

 

100x70_meikki_oviin.jpg

 

Yläjyrsimellä ja muototerillä voi itse tehtailla ovien meikkaamisessa tarvittavat listat. Usealla työstöajolla ja välillä terää vaihtaen tavallinen suorakaiteen muotoinen lista muuttuu yksilölliseksi koristelistaksi.

 

 


 

 

Teksti ja piirrokset Hannu Hotakainen Kuva Anja Tuomi Copyright www.hannuh.fi