Hae sivuilta

Lisää säilytystilaa

Mistähän saisi lisää säilytystilaa? Kiivaan silmäilyn jälkeen päätimme ottaa tuulikaapin syvennyksen tehokäyttöön. Sisäänkäynti ei tullut edes ahtaan oloiseksi, kun kaapiston liukuovissa on peilit. Päädyimme Inarian kaapistoon, kun kävimme tutustumassa eri vaihtoehtoihin.

180x124_lisaa_sailytystilaa.jpg

Ovien liukukiskojen asentamisessa on oltava tarkkana, sillä erityisesti ylä- ja alakiskon oikea etäisyys syvyyssuunnassa on hyvin tärkeää. Ovet nostetaan paikoilleen yläpää edellä. Alapään pyöriä säätämällä ovi saadaan oikealle korkeudelle ja sivuseinän suuntaiseksi.

Otin mitat tuulikaapin syvennyksestä ja tein oman hahmotelman kaapistosta. Lähetin piirrokseni sähköpostilla K-rautaan. Muutaman päivän kuluttua sain lopullisen suunnitelman. Minua pyydettiin tarkistamaan vielä mitat ja sen jälkeen vahvistamaan tilauksen, jos mitat stemmaisivat. Sen jälkeen odottelimme malttamattomina muutamia viikkoja.

Monta pakettia kotipihaan

Sovittuna päivänä hurahti jakeluauto pihaamme, ja ulko-ovemme pieleen nosteltiin puolenkymmentä pakettia. Purin paketit jo ulkona ja kannoin kaapiston osat eteiseen. Yhdestä paketista löytyivät asennusohjeet. Kerrankin kunnolliset ilmeisesti, kun ovat kotimaista tekoa eivätkä mitään käännösvirheitä vilisevää tuontitavaraa.

Runko kasaan kumollaan

Kokosin rungon eteisen lattialla makuuasennossa. Ohjeissa muistutettiin, että kaapin täytyy olla vähintään 10 senttiä matalampi kuin huoneen korkeus. Ellei, se täytyy kasata pystyasennossa.

100x70_lisaa_sailytystilaa.jpg

 

 

 

Kaikki asennushelat, ruuvit ja tulpat kannattaa lajitella esimerkiksi kertakäyttölautasille. Samalla on helppo tarkistaa nippeleiden oikeat määrät.

 


 

Ensin kiinnitin väliseinän ylä- ja alalevyihin poratapeilla. Sen jälkeen asensin sivulevyt paikoilleen metallisten kiinnityshelojen avulla. Kaikki helojen vaatimat reiät olivat valmiina millintarkasti oikeilla kohdilla.

Runko oli nyt kasassa. Viisautta vai sattumaa, mutta se makasi lattialla naamapuoli alaspäin. Eli oikein päin ajatellen taustalevyjen kiinnittämistä. Naputtelin kovalevyt kaapin taustaan pienillä nauloilla, joita oli tullut pussillinen kaapiston mukana.

  100x130_lisaa_sailytystilaa.jpg

  

  

  

 

 

 

 

 

 Valmis kaapisto on juuri piirroksessa luvatun mukainen. Siivouskomeron pientä lokerikkoa emme saaneet Inarialta, mutta tein sen muutamasta levypalasta itse.

 

 


 

 

Asennustarvikkeiden mukana tuli myös huopapalat. Ne oli tarkoitettu liimattaviksi rungon alle suojaamaan lattiaa naarmuilta, kun kaappia siirretään lopulliselle paikalleen. Huomaavaista!

Kaappi loksahti koloonsa

Mittojen ottaja oli ollut ilmeisen tarkka, sillä kaappi sopi syvennykseensä kuin nakutettu.

Seuraavaksi vuorossa oli hyllyjen asentaminen. Sitä varten löytyivät metalliset kannatushelat ruuveineen ja valmiit reiät tasaisin välein sivu- ja väliseinissä. Ylimääräiset reiät peitettiin rungon värisillä muovitulpilla.

Ovet kiskoille

Liukuovien kiskot kiinnitettiin lattiaan ja kattoon ruuveilla. Niiden asentamisessa kannattaa olla tarkkana, että ne tulevat keskenään oikealle syvyydelle. Onneksi tähänkin oli piirroksin varustetut ohjeet.

Ovet oli helppo nostaa kiskoille. Ensin sisemmän oven yläpää yläkiskon kouruun ja seuraavaksi alapään pyörät alakiskon uriin. Sen jälkeen ulompi ovi paikalleen samassa järjestyksessä. Kun vielä ovien toiminta hienosäädettiin alapyörien säätöruuveista, komeroa päästiin lataamaan.

Muutamassa tunnissa saimme rutkasti säilytystilaa ulkovaatteille ja jalkineille. Samalla korjaantui selkeä puutteemme siivouskomerosta. Pölynimurikin pääsi kamarin lipaston nurkalta omaan kaappiinsa.

Teksti Hannu Hotakainen Kuvat Anja Tuomi Copyright www.hannuh.fi