Hae sivuilta

Hyvä ilmanlaatu piristää ja lisää viihtyisyyttä

Viikkosiivous ja hyvä ilmanvaihto vaikuttavat positiivisesti sisäilman laatuun. Myös ilmalämpöpumpuilla on ilmaa puhdistavia ominaisuuksia, vaikka ne eivät ole varsinaisia ilmanpuhdistimia.

180x124_hyvsisilma.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ilmanlaatu on hyvä silloin kun ihminen on itse tyytyväinen siihen. Jos sisäilma on huonolaatuista, se voi aiheuttaa fyysisiä oireita.

– Huonosta ilmasta voi seurata esimerkiksi päänsärkyä, kuumeilua ja pahaa oloa. Herkimmät voivat saada ärsytysoireita, jotka voivat johtaa jopa astman puhkeamiseen, kertoo Allergia- ja astmaliiton sisäilmaneuvoja Tuula Syrjänen.

Sisäilman huonontumisen voi havaita myös asunnon rakenteista, esimerkiksi maalin halkeilusta, tapetin kupruilusta tai muutoksista pintamateriaaleissa. Tällöin on usein kyse kosteusongelmista.

Sisäilmassa on ongelmia myös silloin, jos on jatkuvasti tarve tuulettaa. Tässä tapauksessa vika on todennäköisesti ilmanvaihdossa. Näissä tilanteissa pitää ottaa yhteyttä asumismuodosta riippuen vuokranantajaan, isännöitsijään tai muuhun talotekniikan asiantuntijaan.

Kun rakenteelliset sisäilman laatuun vaikuttavat asiat ovat kunnossa, voi sisäilmaa parantaa ja pitää hyvänä kotikonstein.

Sisäilmaa voi parantaa

Hyvä sisäilma vaikuttaa positiivisesti esimerkiksi vireystilaan, joten vaikka sisäilma olisi jo ennestään hyvälaatuista, kannattaa sen ylläpitämiseen kiinnittää huomiota. Erityisesti työpaikan ilmanlaadulla on suuri merkitys.

– Kun puhutaan sisäilmastosta, tarkoitetaan lämpötilan ja ilmankosteuden lisäksi muun muassa valaistusta. Hyvässä ilmastossa jaksaa keskittyä ja työskennellä tehokkaammin, Syrjänen muistuttaa.

Kotioloissa ilmanlaatua parantaa hyvä viikkosiivous. Lisäksi ilmaa ja sen kiertoa voi parantaa ilmalämpöpumpulla.

Ilmalämpöpumppu on tarkoitettu ensisijaisesti energiatehokkaaseen lämmöntuotantoon, mutta Suomen Lämpöpumppuyhdistyksen toiminnanjohtaja Petri Koivulan mukaan käyttäjiltä saadut kokemukset puoltavat myös puhtaamman ilman tuottamista.

– Pumput kierrättävät sisäilmaa ja samalla putsaavat siitä suurimmat pölyt, mallista riippuen. Pumput tekevät sisäilmasta tasaisen, mikä vaikuttaa hyvän sisäilman kokemiseen, Koivula perustelee.

Ilmalämpöpumppujen käyttäjät tyytyväisiä

Samanlaisia kokemuksia on myös ilmalämpöpumppuja vuosia myyneellä LämpöPlus Oy:n myyjällä Veli-Heikki Moilasella.

– Asiakkailtamme tulee paljon palautetta esimerkiksi siitä, että vanhempia taloja usein vaivaava tunkkaisuus poistuu pumpun hankinnan jälkeen.

Moilanen muistuttaa, että markkinoilla on monenlaisia pumppuja ja vain osassa merkeistä on hyvät sähkösuodattimet.

Tällaiset löytyvät esimerkiksi LG:n valmistamista pumpuista, joiden Libero-malli on saanut British Allergy Foundationin allergiatunnuksen.

– LG:n tuotteissa on kaksi harsosuodatinta, kaksi sähkö- eli plasmasuodatinta ja lisäksi aktiivihiili- sekä hajunpoistosuodattimet, jotka puhdistavat pumpun läpi kulkevaa ilmaa. Kun käytössä olleen pumpun sisälle katsoo, näkee suodattimiin jääneet ilman epäpuhtaudet ihan selvästi, Moilanen kuvailee.

Kun suodattimet huoltaa oikein, ilma kulkee pumpun läpi paremmin. Riittää, kun imuroi karkeat suodattimet kuukausittain. Sähkösuodattimia putsataan kolmen kuukauden välein. Isompaa huoltoa pumput kaipaavat parin vuoden käytön jälkeen.

Huollon lisäksi pumppu pitää sijoittaa oikein, jotta ilma kulkee ja puhdistuu tehokkaammin. Kun nämä asiat ovat kunnossa, Moilanen vakuuttaa, että pumppu lämmittää ja puhdistaa huoneilmaa tehokkaasti.

– Asiakaspalautteissa ensimmäisenä nousevat esiin aina tasainen lämpö, ilmanpuhtaus ja huolettomuus. Vasta neljäntenä mainitaan energian ja rahan säästö. Se on yleensä syy hankkia ilmalämpöpumppu, mutta käytössä muut hyvät puolet nousevat tärkeiksi.

Teksti Anu Virtanen Kuva Anja Tuomi Copyright www.hannuh.fi