Hae sivuilta

Maukasta ja raikasta

Mökkipäivän ruokalistaan saa vaihtelua yksinkertaisesti yhdistelemällä “mitä kaapista löytyy”-raaka-aineita. Anna mielikuvitukselle tilaa ja muista, että ateria on parhaimmillaan myös silmänruokaa.

180x124_makoisaa.jpg

JUUSTOHERKKUA

Leikkaa tomaatti ohuiksi lohkoiksi. Lado ne lautaselle ympyrään. Pilko feta-juustoa peukalon pään kokoisiksi paloiksi. Asettele yksi pala jokaisen tomaattilohkon päälle ja loput keoksi keskelle lautasta. Fetan sijasta voi käyttää esimerkiksi mozzarella-juustoa.

Ripottele tomaatin ja juuston päälle ohuita sipulirenkaita. Lisää koko komeuden päälle tilkka ruokaöljyä ja rouhi mustapippuria maun mukaan. Koristele lopuksi basilikan lehdillä.

Lautasen reunalle voi asetella myös patongin siivuja, joihin on mukava imeyttää maustuneet nesteet lautaselta.


100x130_makoisaa_j.jpgRAIKASTA JA POREILEVAA

Kaada lasiin noin viidesosa mustaherukka-mehutiivistettä. Täytä lasi poreilevalla kivennäisvedellä. Tarjoile kylmänä.

 

Teksti Hannu Hotakainen
Kuvat Anja Tuomi
Copyright www.hannuh.fi