Hae sivuilta

Riiviöt hiljaisiksi

Mökille meno voi olla painajainen. Muksut pitkästyvät matkantekoon puolessa tunnissa. Kitinä ja purnaus yltyvät takapenkillä. Riiviöt voi ohjelmoida hiljaisiksi. Mielikuvitus ja pieni viitseliäisyys palkitaan.

180x124_mokkimatka.jpg

Mökkimatkaan kannattaa varustautua hyvin. Pientä purtavaa ja janojuomaa pitää ottaa mukaan käden ulottuville. Ja aikaa, sillä yletön kiire on leppoisan matkanteon pahin vihollinen. Lasten kanssa matkatessa aikaa kannattaa varata kaksinkertainen määrä arvioituun ajoaikaan verrattuna. Sopiva paussi tunnin parin välein tekee terää niin kuljettajalle kuin matkustajillekin.

Takapenkin pikkuriiviöille pitää keksiä tekemistä. Erilaiset kilpailut ovat poikaa. Niiden parissa matka taittuu huomaamatta. Kilpailuissa pitää olla tuomari ja kirjanpitäjä. Nämä roolit sopivat parhaiten apukuljettajalle. Myös kyniä ja paperia tarvitaan. Sopivat palkinnot löytyvät esimerkiksi karkkipäivän namipussista.

 Matopeliä!

Jokainen pelaa vuorollaan matopelin samalla kännykällä, ettei kukaan pääse syyttämään pelivälinettä huonosta menestyksestä.

Kolmen kierroksen jälkeen tulokset ynnätään ja voittaja palkitaan.

Matkantekoa!

Jokainen sulkee silmät vuorollaan ja yrittää arvioida, milloin on kuljettu kilometrin matka. Kuljettaja antaa aloitusmerkin ja kilpailija sanoo hep, kun hän arvioi kilometrin kuluneen. Trippimittarista näkyy tulos. Jokaisesta sadasta metristä yksi virhepiste. Myös kymmenykset voidaan ottaa huomioon. Kolmen kierroksen jälkeen tulokset ynnätään ja voittaja palkitaan.

Pysy kartalla!

Ajoreitti merkitään jo kotona kartalle. Matkan taittumista on hauska seurata etapeittain. Kaupungit, kylät ja isot risteykset löytyvät helposti. Myös seuraavaan etappiin saapuminen pitää mielenkiintoa vireillä.

Etsi kaupunki!

Jokainen etsii vuorollaan kartalta kaupungin tai muun paikannimen. Tuomari antaa nimen ja pistää kellon käymään. Paikan löydyttyä kello pysäytetään. Muutaman kierroksen jälkeen etsintäajat ynnätään. Nopein voittaa ja palkitaan.

Volvo vai volkkari!

Minkä merkkinen on seuraava vastaantuleva auto? Tai helpompi versio: Tuleeko seuraavaksi vastaan kuorma-auto, bussi, pakettiauto, matkailuauto tai -vaunu, henkilöauto, moottoripyörä? Oikein arvannut saa pisteen. Eniten pisteitä kerännyt voittaa ja palkitaan.

100x70_mokkimatka.jpg


 

Taukopaikan pikaolympialaisissa  purkautuvat pahimmat höyryt.

 

 


Pikaolympialaiset!

Taukopaikalla järjestetään pikaolympialaiset. Pituushyppy- ja juoksukilpailussa enimmät höyryt purkautuvat. Tuomarilla on oikeus käyttää tasoituskertoimia! Kaikki voittavat ja palkitaan.

Villit välipalat!

Hyviä välipaloja ovat porkkanat, omenat, paprikat ja tuoreet kurkut sekä suolaiset nakit. Kaikki kannattaa pilkkoa valmiiksi suupaloiksi rasioihin. Ison nälän yllättäessä turvaudutaan ravintolaan tai hampurilaispaikkaan. Käydään myös pissalla ja pestään kädet.  

Kulttuuria ja viihdettä!

Eläinpuistot, huvipuistot, museot ja jopa kirkot ovat mielenkiintoisia kohteita. Mökkimatka voi olla myös kulttuuri- ja viihdematka. 

Musiikkia, kertomuksia, satuja!

Kasetti pyörimään ja kilpailujen rasittamat riiviöt hiljentyvät kuuntelemaan musiikkia, kertomuksia tai satuja. Parhaassa tapauksessa uni yllättää ja loppumatka sujuu leppoisan rauhallisesti. Ja perillä ollaan!

Teksti ja kuvat Hannu Hotakainen Copyright www.hannuh.fi