Hae sivuilta

Tilaihme on neronleimaus! 

Suunnittelimme sensaatiomaisen tilavan loma-asunnon. Neliöitä on vain neljäkymmenä, mutta silti siinä sopii yöpymään vaikka kaksi viiden hengen perhettä. Käytännöllisen ja rakenteiltaan yksinkertaisen loma-asunnon rakentaminen sujuu helposti ja edullisesti omin voimin.

tilaihme_julkis_pieni.jpg

Tilaihme edustaa modernia arkkitehtuuria. Kaikki toiminnot ovat saman katon alla, mutta saunaosasto on silti erillinen yksikkönsä. Lisää tietoa piirustuksista täältä >>.

Kaikki eivät halua omakotitalon kokoista ja hintaista loma-asuntoa. Useimpien suomalaisten haaveena on mökki, jossa voisi viettää mukavasti kesällä muutaman viikon ja muina vuodenaikoina viikonlopun silloin tällöin.

Yhtenä tavoitteena on ollut helppo rakennettavuus. Perustukset muodostuvat kolmesta pituussuuntaisesta harkkomuurista. Päädyistä avoimena sen tuuletus toimii varmasti.

Alapohja, kantavat seinät ja yläpohja rakennetaan peruspuutavarasta paikalla. Esimerkiksi kattoristikot on korvattu kattovasoilla. Lämmöneristys on riittävä myös talvikäyttöä ajatellen.

Rakentaminen vaiheittain

Kesämökki pitää voida rakentaa vaiheittain. Perustukset kannattaa tehdä kuitenkin saman tien koko mökkiä varten. Ensimmäisenä vaiheena rakennettu saunaosasto sopii hyvin pikkumökiksi ja seuraavien rakennusvaiheiden tukikohdaksi. Siinä mahtuu yöpymään jopa viisi henkeä. Terassi antaa lisätilaa.

kuva_2.jpg

1.Valoisa tupa. 2. Makuusopessa kerrossänky. 3. Keittiö. 4. Parvi. 5. Kamari parivuoteella. 6. Saunatupa. 7. Sauna. 8. Peuhuparvi. 9. Katettu terassi. 

Saunatilat erillisiksi

Erilliset saunatilat lisäävät saunomisrauhaa. Tuntikausienkaan saunominen ei kuumenna tukaliksi muita tiloja.

Kunnollinen keittiö

Ruoan valmistaminen ei saa olla mökillä piinaa.  Keittiössä pitää olla riittävästi tilaa.  Sinne tulee sopia reilunkokoinen pöytä vähintään kuudelle hengelle.

Tilaa viihtyä

Olohuoneessa tarvitaan useita mukavia istumapaikkoja. Sinne ehkä katetaan esimerkiksi iltakahvit, joten laskutilaakin on oltava. Ikkunoiden pitää avautua parhaaseen maisemaan.

Runsaasti makuupaikkoja

Päiväsaikaan mökille sopii yleensä isokin porukka aikaa viettämään. Mutta illan tullen nukkumapaikoista on tavallisesti huutava pula. Makuupaikkoja tarvitaan runsaasti, jotta yllätysvieraatkin voidaan majoittaa. Säilytystilojakaan ei ole koskaan liikaa.

Toimiva myös sähköttömänä

Sähkölinjojen vetäminen matkojen päähän tulee toisinaan hyvin kalliiksi. Joskus se on jopa mahdotonta. Myös liittymismaksut ja perusmaksut saattavat osoittautua huimiksi. Kaasu, aurinkopaneelit ja jopa sähköä jauhava aggregaatti voivat osoittautua laskelmissa varteenotettaviksi vaihtoehdoiksi. Peruslämpöhän saadaan uunin ja saunankiukaan avulla.

Runsaasti katettua ulkotilaa

Iso katettu ulkotila on luksusta. Siitä saa viihtyisän kesähuoneen ja oleskelutilan. Sateisina päivinä se on oivallinen lasten leikkipaikka. Osan terassista voi myöhemmin muuttaa avaraksi sisätilaksi ikkunoilla ja umpiseinillä.

Varastokatos

Katoksessa voi säilyttää polttopuita, polkupyöriä, hiihtovarusteita, moottorikelkkaa ...

Suunnittelun lopputuloksena syntyi Tilaihme. Lomamökki jossa on olohuone, makuusoppi, keittiö, saunatupa ja sauna noin 30 +16 neliötä. Lisänä tilavat parvet ja yli 35 neliömetrin katettu terassi.

Sisustus

Keittiössä on jääkaappi ja kaksiliekkinen tasoon upotettu keittolevy. Etenkin kesällä ruoka kypsennetään ja lämmitetään pääasiassa terassilla kaasugrillillä. Säilytystilaa voi lohkaista tarpeen mukaan kaappirivistöstä. Pyöreän pöydän ympärille sopii tunkematta kuusi istujaa. Heistä useimmilla on näkymät ikkunoista ulos.

Oleskelutilassa on vuodesohvan ja kahden helposti siirreltävän nojatuolin lisäksi kaksi neliöpöytää, joista saa yhdistämällä sohvan eteen kahvittelupaikan. Parven portaiden kupeessa, pyörällisen tason päällä on televisio. Sitä voi tarvittaessa käännellä katsojien mukaan.

Makuusopessa on kerrossängyt, joiden päähän sopii hyllykkö kirjoja, kelloa ja  yötavaroita varten. Katseilta suojaavan liukuseinän taakse sopii myös pikkutuoli. Seinä ei ulotu kattoon saakka, joten ilmakin pääsee vaihtumaan.

Keittiön yläpuolella olevalla parvella nukkuu tiukan paikan tullen jopa kolme aikuista.

Saunatupaan mahtuu vaikka parivuode. Sivusta vedettävä sänky lienee kuitenkin käytännöllisempi vaihtoehto. Käytetäänhän saunatupaa myös pukuhuoneena.

Saunan ylisillä on vielä varaparvi. Sinne perheen lapset kömpivät mielellään kellimään.  

Tilaa piirustukset

Piirustuspaketti sisältää yhden sarjan seläkkeellä varustettuja ja taiteltuja piirustuksia 1:50. Pohja, julkisivut, leikkaus, asemapiirrospohja. Rakennusluvan hakua varten ne voi täydentää ennen kopiointia omilla nimi-, osoite- ja rakennuspaikka- sekä julkisivujen väritystiedoilla. Piirustusten mukana toimitetaan selkeät ohjeet jatkotoimenpiteistä.

Teksti ja piirrokset Hannu Hotakainen Copyright www.hannuh.fi